Kruksit ja sekvenssit

Tällä kertaa vähän kevyempi aihe, kuin edellinen uuvuttava greidipohdiskelu. Oon nimittäin jo pitkään miettinyt miksi joidenkin reittien kruksit tai muuten vaikeat sekvenssit ovat niin vaikeita.


Lähdetään taas liikkeelle pienellä esimerkillä: työstin viime syksynä yhtä reittiä keivillä ja mulle kruksiksi muodostunut kohta ei ratkennut sitten millään. Reitti oli 15 astetta negatiivisella seinällä (=hänkillä) ja reitin lopussa yritin dynota nihkeistä otteista slouppaavaan toppiotteeseen. Se muuvi ei mennyt sitten mitenkään, vaikka kuinka tuoreilla käsillä yritti. Muuvi alkoi kyllä työstämisen ansiosta mennä paremmin: toppiotteen pitävin kohta rupesi löytymään toistettavasti, mutta käsi vaan aina lipesi lopuksi dynon vastaheilahduksen takia. Olin jumissa viikkoja, ennen kuin tajusin, että ongelma ei ollut siinä että tekisin tuon muuvin erityisen huonosti, vaan siinä että muuvi ja tuon kohdan sekvenssi olivat vain mulle väärät. Lähdettyäni hakemaan vaihtoehtoista sekvenssiä, toppiote tuli ulottuville ihan helpolla staattisella muuvilla. Eli ihan tuikitavallinen kuvio, joka varmaan on käynyt jokaiselle kiipeilijälle useampaankin kertaan. Mutta mielenkiintoista onkin miettiä mitä tuossa tarkalleen ottaen tapahtui, miksi jumituttiin kiipeilijälle väärään sekvenssiin, miksi sen tajuaminen ja vaihtoehdon löytäminen on niin vaikeaa?


Toinen samantyyppinen tilanne kävi vähän myöhemmin: yks kaveri näytti mulle reitin, jonka kanssa sillä oli ongelmia. Ajatuksena oli, että kun olin kiivennyt kovempia reittejä kuin se, saisin ratkaistua ongelman ihan tosta noin vaan. Lähdin reitille, lopputuloksena että jumituin täsmälleen samaan kohtaan kuin kaverini. En löytänyt sekvenssiä ennen kuin paljon myöhemmin, kun kerran yks ystävällinen kanssakiipeilijä totesi, että "miks sä meet tonne ylös? Eihän sitä noin mennä". Olin sitä ennen saanut kruksia avattua sen verran, että reitin vaikein muuvi tuntui yhtä numerogreidiä vaikeammalta kuin mikään muu tolla reitillä. Jäkiviisaasti vois sanoa, että kaikki väärän sekvenssin tunnusmerkit oli ilmassa, ja ne olis pitänyt vaan tajuta.


Jätin ekasta esimerkistä ihan tarkoituksella kertomatta sen, että olin saanut betaa sillekin reitille, eli nähnyt sen kiivettävän yrittämälläni tavalla. Johtuen sitten yksilöllisistä eroista (betamies oli 10 cm mua pidempi, eikä edes dynonnut) tai mistä nyt tahansa, ajauduin umpikujaan kun yritin kopioida toisen kiipeilijän sekvenssiä. Ja sama homma kävi tolla toisellakin reitillä: se mun kaveri oli jäänyt reitille jumiin nimenomaan sekvenssinsä takia, ja näyttämällä sen mulle, virhe pääsi siirtymään kiipeilijältä toiselle, eikä homma ratkennut.

Reitti ja sekvenssi kateissa

Nyt siihen perustavampaa laatua olevaan kysymykseen, eli miksi umpikujiin ajaudutaan? Sama kysymys toiselta kantilta olisi, että milloin olisi hyvä hetki kyseenalaistaa valitsemansa sekvenssi? Yleisesti ottaen tuntuu, että jos reitti ei mee, on vaihtoehtoja kaksi: joko on kiivetty väärin (eli on väärä sekvenssi) tai ei oo riittävästi voimaa. Jostain syystä selitykseksi valitaan aina tuo numero kakkonen. Ongelman ydin onkin ehkä siinä, ettei nähdä metsää puilta (tai reittiä otteilta): tippuminen koetaan ongelmakohdaksi, jota lähdetään ratkomaan, vaikka ratkaisu ei välttämättä löydy varsinaisesta tippumiskohdasta. Yleisemmälläkin tasolla voidaan sanoa, että umpikujien kanssa painittaessa on tyypillistä, että viimeinen ratkaisun hetki usein on paikassa, jossa ongelmaa ei vielä edes tiedosteta olevan. Kun ongelmamuuviin ruvetaan oikein keskittymään, ei huomata että oikeasti ollaan jo umpikujassa ja yritetään ratkaista väärää ongelmaa. Ongelma ei siis niinkään ole kyseinen muuvi, vaan reitin sekvenssi, ja siksi voiman kautta ratkaisun haku ei yleensä toimi. Mutta, näin katsottuna on helppo ymmärtää voimalähtöiset ratkaisumallit ja miksi niiden treenaus on niin suosittua.

Ei mennyt voimalla, tai ei pystynyt vetämään niin kovaa että olisi mennyt

Esimerkeissä oli vielä muutakin. Kummassakin tapauksessa kyseessä oli boulderreitti, ja olen huomannut että ainakin mulla niissä sekvenssien ja muuvien valintaan vaikuttaa se, kuinka niistä tippuu: ekassa esimerkkireitissä se mulle lopulta toiminut sekvenssi oli sellainen, jossa huukattiin vasemmalla kantapäällä rinnan korkeudelle slouppaavaan otteeseen, joka muutenkin oli jo hänkillä. Muuvia tehdessä tuntui, että jos tästä tiputaan, alas tullaan perseelleen tai jotenkin muuten halvaannuttavasti. Myöhemmin pään alettua taas toimimaan, aloin miettimään asiaa ja tajusin, että aika harvoin kädet lipeää ennen jalkoja. Tuollakin reitillä kyseinen muuvi tehtiin yhden semi-hyvän käsiotteen ja kantapäähuukin varassa, eli tippuminen olis mitä todennäköisimmin tapahtunut jalan livetessä. Intuitio johti vielä toisessakin asiassa harhaan: vaikka mulle toiminut sekvenssi tuntui vaarallisemmalta tippumista ajatellen, oli se kuitenkin niin helppo, ettei putoamisen riskiä edes ollut. Väärästä sekvenssistä sen sijaan tipuin siististi ja turvallisesti jaloilleni, mutta 100% varmuudella. Turvallinen tippuminenkaan ei muutaman kerran jälkeen jaksanut enää lämmittää.

Viimeinen kysymys on köysireittien kruksit ja sekvenssit. Miltä osin edellä kirjoitettu pätee niihin? Tippumisnäkökulmat eivät välttämättä niin suurelta osin vaikuta sekvenssien valintaan, vaan ehkä enemmän klippauksiin ja yleiseen energian käytön jaotteluun reiteillä. Sekvenssien ja reitin lukeminen on ehkä korostetumpaa, mutta ei välttämättä helpoilla reiteillä väärin tehtynä johda niin helposti täydellisiin umpikujiin. Tietysti, kovilla reiteillä pitää kiipeilyn alalajista riippumatta olla kaikki kohdallaan. Mullakin on muutama projektina oleva köysireitti, joissa kruksi ei ole auennut ja vasta viime talvena olen tajunnut, että ne eivät tule aukeamaan voimalla vaikeudestaan huolimatta.

Mitä tällä kertaa sitten voisi oppia? Ehkä pari juttua: kannattaa aina pitää mielessä, että omaan sekvenssin valintaan saattaa vaikuttaa muutkin asiat, kuin reitin vaatimukset. Kun sen pitää mielessä, saa ehkä jotain jumituksia ratkottua nopeammin ja avarrettua omaa ongelmanratkaisutapaansa. Itse ainakin varmistaa joka kerta kun jään jumiin jonkin reitin kanssa, että onhan sekvenssi ja muuvit valittu vain ja ainoastaan reittiä, eikä tippumista, silmällä pitäen. Toinen homma vois olla, että jos jollain kaverilla on reitin kanssa ongelma, niin pyydä päästä reitille ennen ongelmakohdan esittelyä, tai ainakin kohteliaasti katsele muualle jos se ei onnistu. Väärillä sekvensseillä on taipumus tarttua.